Näyttelijätär Mischa Bartonin elämä ei ota helpottuakseen. Alkoholiongelmansa ja psykiatristen vaikeuksiensa kanssa kamppaileva tähti joutuu pian oikeuden eteen rahasotkujensa vuoksi. Bartonin vuokraisäntä on haastanut naisen oikeuteen, sillä tähti on jättänyt vuokransa maksamatta jo usean kuukauden ajan.
Näyttelijättärellä on rästissä jopa kolmen kuukauden vuokrat New Yorkissa sijaitsevasta asunnostaan. Barton hankki itselleen kakkosasunnon New Yorkin Manhattanista syyskuussa vuoden vuokrasopimuksella. Trendikkäällä alueella sijaitsevan asunnon vuokra on yli 5 000 euroa kuussa. Bartonin vuokraisäntä vaatii haasteessaan näyttelijättären maksamaan rästissä olevien vuokriensa lisäksi kaikki oikeudenkäynnistä aiheutuvat kulut, Hollywood.com -julkaisu kertoo.
Los Angelesissakin majapaikkaansa pitävä Barton hankki New Yorkista asunnon, sillä hänen oli määrä näytellä Ashton Kutcherin uudessa sarjassa The Beautiful Life. New Yorkin mallimaailmaan sijoittuva sarja floppasi kuitenkin pahasti ja sen kuvaaminen lopetettiin vain muutaman jakson jälkeen. Ennätysnopeasti hyllyttettyä sarjaa ehdittiin näyttää vain kaksi jaksoa.
Barton jäi sarjan lopetuksesta huolimatta asumaan New Yorkiin ja on sittemmin saanut kaupungista lisää myös työtarjouksia. Alkoholinhuuruisen bilettämisen pariin siviilissä palannut Barton näyttelee muun muassa Kova laki -sarjassa prostituoitua. Aivan putkeen ei naisen näyttelijäsuoritukset ole kuitenkaan menneet, sillä tähti vaikeuttaa sarjan kuvauksia unohtelemalla vuorosanojaan. Huomenna 24-vuotta täyttävä Barton nousi kuuluisuuteen suositun O.C.-televisiosarjan kautta, mutta naisen ura on sittemmin ollut pahasti laskusuunnassa.