Keikan traaginen loppu – 30-vuotias rumpali kuoli

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kanadalainen You Say Party! We Say Die! -yhtye ja sen fanit ovat kokeneet hyvin raskaan menetyksen, kun yhtyeen rumpali Devon Clifford on yllättäen menehtynyt kesken esiintymisen. Vasta 30-vuotiaan rumpalin kuolinsyy oli tämän hetken tietojen mukaan aivoverenvuoto.

Yhtye oli viime perjantaina esiintymässä Vancouverin Rickshaw Theatressa, kun Devon Clifford lyhistyi yllättäen maahan kesken esiintymisen. Rumpali vaipui koomaan ja hänet kiidätettiin nopeasti sairaalahoitoon. Hätäleikkauksesssa ei kuitenkaan ollut enää mitään tehtävissä ja Clifford menehtyi.

Yhtyeen tiedottaja ja perhe vahvistivat suru-uutisen. Aivoverenvuodon kerrottiin johtuvan perinnöllisistä syistä. Yhtye oli julkaissut viimeisimmän XXXX-nimisen albuminsa syyskuussa ja sen oli määrä lentää tämän kuun lopussa kiertueelle Eurooppaan.