Conan O’Brien viimein vapaalle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Television suosikkijuontaja Conan O’Brien viettää marraskuuhun saakka pakkolomaa televisiosta. Syksyllä hän aloittaa oman ohjelmansa TBS-kaapelikanavalla. Äskettäin Conan aloitti aikansa kuluksi livekiertueen, joka osoittautui heti menestykseksi.

Loppuunmyydyillä keikoilla Conan O’Brien on esiintynyt esimerkiksi teattereiden lavoilla yhdessä monien televisio-ohjelmastaan tuttujen tähtien kanssa. Nyt hän on kuitenkin päättänyt pitää muutaman vapaapäivän tiukan kiertueensa keskellä.

– Tänään on ensimmäinen todellinen vapaapäiväni kiertueelta. Olen kotona ja nautin siitä, minkä agenttini kertoo olevan perheeni, Conan kirjoitti Twitter-blogiinsa.

Kuluneella viikolla Conan keikkaili Yhdysvaltojen länsirannikolla, kuten esimerkiksi San Franciscossa ja Seattlessa. Kaikki keikat ovat olleet loppuunmyytyjä. Seuraavan kerran hän nousee lavalle lauantaina Gibson-teatterissa, Universal Cityssä.

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat