Rokkari taistelee hengestään – tila edelleen kriittinen

Viihdeuutiset · Elina Sipiläinen

Alunperin Poison-yhtyeen keulahahmona tunnetuksi tullut rokkari Bret Michaels kiidätettiin viime torstaina sairaalaan hänen kärsittyä erittäin kovasta päänsärystä. Päänsäryn syyksi paljastui sairaalassa aivoverenvuoto, jonka vuoksi rokkarin tila on edelleen kriittinen.

– Bretin tilasta on liikkunut useita vääriä tietoja. Bret on yhä kriittisessä tilassa. Hänelle tehdään edelleen testejä ja hänen tilastaan tullaan antamaan tulevina päivinä enemmän tietoa, Michaelsin edustaja kertoi People-lehdelle.

47-vuotias Michaels on kärsinyt viime aikoina enemmänkin terveydellisistä ongelmista. Diabetestakin sairastava rokkari joutui aiemmin tässä kuussa sairaalaan kovien vatsakipujen vuoksi. Kipujen syyksi paljastui kiireellistä leikkausta vaatinut umpilisäketulehdus.

Bret Michaels nähtiin taannoin Suomenkin televisiossa Rock of Love -realityohjelmassa, jossa miehelle etsittiin morsianta. Michaels tähdittää myös Yhdysvalloissa parhaillaan käynnissä olevaa Donald Trumpin vetämää The Celebrity Apprentice -realityohjelmaa.