Pitbull ulkoilmakonsertissa Helsingin ytimessä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suurta suosiota ympäri maailmaa nykyisin nauttiva latino-hiphopin supertähti Pitbull esiintyy Helsingin Rautatientorilla keskiviikkona 7. heinäkuuta järjestettävässä ainutlaatuisessa ulkoilmakonsertissa. Kyseessä on tähden toinen vierailu Suomeen. Viimeksi Pitbull esiintyi loppuunmyydyllä the Circus -klubilla maaliskuussa.

Kuubalaiseen perheeseen syntynyt, Miamista kotoisin oleva Pitbull tunnetaan erityisesti radiolistoja hallinneista I Know You Want Me, Hotel Room Service ja Shut It Down -kappaleistaan. Mukanaan konserttiin hän tuo oman yhtyeensä. Pitbull julkaisee vielä tänä vuonna kaksi uutta albumia. Toukokuussa julkaistavan espanjankielisen Armando -albumin lisäksi vielä nimeämätön englanninkielinen albumi tullaan julkaisemaan myöhemmin kesällä.

Ennen Pitbullin esiintymistä Rautatientorin lavalla nähdään Suomen suosituin hiphop yhtye Fintelligens, sekä Suomen oma energinen latinotähti Norlan. Elastisen ja Iso H:n muodostama Fintelligens julkaisi uusimman viidennen Mun tie tai maantie -studioalbuminsa helmikuussa. Levyn ensimmäinen single Mikä Boogie nousi Suomen virallisen singlelistan kärkeen. Norlan on kuubalainen Havannan ghettojen kasvatti. Vuonna 2008 El Bombaso -albumilta noussut Sauna Caliente -single oli Norlanin läpimurto.

Uusimmat