Kylie Minoguen rypytön iho hämmentää

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Australialainen poptähti Kylie Minogue julkaisee pian uutta materiaalia, ja uuden albuminsa myötä hänen on mahdollista saada uusi listaykkönen myös juuri alkaneella vuosikymmenellä. Nyt neitokainen on kuitenkin otsikoissa ulkonäkönsä johdosta.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Kylie Minogue on saanut hittejään listaykkösiksi 80-luvulta saakka jo kolmella vuosikymmenellä, ja uusi levy antaa mahdollisuuden vuosikymmenien kasvattamiseksi neljään. Siihen ei ole kovin moni artisti urallaan kyennyt. Kylie ikuistettiin torstaina hyväntekeväisyysjuhlissa New Yorkissa, ja nyt tuoreet kuvat ovat aiheuttaneet hienoista hämmennystä. Katso kuvat tästä.

Valokuvissa punaisella matolla poseerannut Kylie nähdään nimittäin varsin nuorekkaana, vaikka hänellä on ikää jo 41 vuotta. Tuossa iässä naisilla on normaalisti jo hieman särmää ihollaan, mutta Kylie hehkui täysin rypyttömänä. Syynä pidetään brittilehdissä massiivista Botox-kuuria. Aiemmin aussitähti onkin jo myöntänyt kokeilleensa ainetta ryppyjensä silotteluun. Minogue näyttää nykyisin hyvin pitkälti samalta kuin reilut parikymmentä vuotta sitten Neighbours-suosikkisarjassa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.