Brittiläinen julkkistähti Kerry Katona tuli alunperin tunnetuksi Atomic Kitten -yhtyeen jäsenenä, mutta on sittemmin komeillut otsikoissa hieman muista kuin musiikillisista syistä. Rajussa huumekoukussa jo pitkään ollut neitokainen jäi taannoin kiinni käyttäessään kovia huumeita kotonaan lastensa läsnäollessa.
29-vuotias Kerry Katona on nyt saanut kotiinsa kutsumattomia vieraita, kun murtomiehet tekivät asuntoon visiitin. Entinen laulajatähti onkin parhaillaan murheen murtama, sillä varkaiden matkaan lähti kokonaisen omaisuuden edestä muiden muassa Atomic Kitten -yhtyeeseen ja moniin realityohjelmiin liittyviä arvokkaita muistoesineitä, Daily Star uutisoi.
Kyseessä oli siis murtovarkaus, eikä esimerkiksi ryöstö. Murtomiehet veivät perinteiseen tapaansa myös muiden muassa television sekä Molly-tyttären pianon. Eniten mielipahaa aiheuttikin lehden mukaan juuri pianon varastaminen. Katona muutti tämän vuoden alussa uuteen kotiin erottuaan viimeisimmästä miehestään Mark Croftista.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.