19-vuotiaana Hollywoodiin muuttanut näyttelijä Charlize Theron on ollut viime viikkoina romanssihuhujen kohteena, kun hänet on bongattu useaan otteeseen läheisissä tunnelmissa kollegansa Keanu Reevesin kanssa.
Nyt Charlize on kuitenkin bongattu shoppailureissulla Hollywoodissa ilman väitettyä uutta miesystäväänsä. Näyttelijäkaunotar olisi kuitenkin ehkä tarvinnut miehistä apua raskaiden kauppakassiensa kantamiseen autolleen. Paparazzit olivat kuitenkin tyytyväisiä tilanteeseen, sillä kasseja kanniskellessaan kaunottaren pakarat vilkkuivat minikokoisten farkkushortsien alta. Katso kuvat tästä.
Etelä-Afrikassa vuonna 1975 syntynyt Charlize Theron on palkittu arvostetulla Oscar-pystillä roolistaan elokuvassa Monster. Hänen ensimmäinen elokuvaroolinsa oli vuonna 1995 Maissilapset -elokuvan jatko-osassa. Hänen ensimmäinen suurempi roolinsa oli Keanu Reevesin ja Al Pacinon kanssa elokuvassa Paholaisen asianajaja. Äskettäin hän tähditti Hancock-elokuvaa. Viime aikoina hänen on huhuttu seurustelevan näyttelijä Keanu Reevesin kanssa.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.