Huippusuosittu Transformers-elokuva on saanut jo ensimmäisen jatko-osansa, mutta työn alla on vielä ainakin toinen jatko-osa. Näyttelijä Megan Foxista tähden tehneet elokuvat ovat nyt kuitenkin menettäneet osan tähtikaartistaan.
Robottihahmot Mudflap ja Skids, eli kaksoset, olivat mukana vielä edellisessä elokuvassa Kaatuneiden kosto. Kolmanteen Transformers-leffaan ne eivät kuitenkaan ole enää tervetulleita, sillä ohjaaja Michael Bay on päättänyt jättää ne pois leffasta. Syynä ratkaisuun ovat robottihahmojen nostattamat syytökset niiden edustamista rasistisista stereotypioista.
Robottihahmoja kritisoitiin laajasti erityisesti blogeissa edellisen leffan jälkeen. Niiden hylkäämisestä on huhuttu jo pitkään, mutta nyt ohjaaja on vahvistanut sarjan uuden elokuvan tulevan toimeen ilman niitäkin. Leffa on jo parhaillaan tuotantovaiheessa Kaliforniassa, Hollywood.com uutisoi.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.