Amerikkalainen näyttelijätär-laulaja Taryn Manning on maailmalla vielä suhteellisen tuntematon nimi, vaikka hänet onkin nähty jo lukuisissa elokuvissa. Lähinnä hieman pienempien leffaprojektien sivurooleissa tähän saakka viihtynyt neitokainen on kuitenkin parhaillaan kovassa nosteessa.
Taryn Manning aikoo julkaista tänä vuonna ensimmäisen esikoisalbuminsa laulajana, ja levyn ensimmäinen single on jo julkaistu. Nyt kaunotar on kuitenkin ikuistettu nauttimassa riehakkaasta vapaapäivästä uimarannalla. Asuna oli luonnollisesti bikinit. Katso kuvat tästä.
32-vuotias Taryn Manning on laulaja-näyttelijä. Vuonna 1999 alkanut ura on tuonut roolit muiden muassa elokuvissa 8 Mile, Crossroads ja The Jon. Vuonna 2010 hänet nähdään ainakin kahdeksassa elokuvassa. Manningin esikoissingle So Talented julkaistiin viime vuonna ja tänä vuonna on määrä julkaista myös ensimmäinen albumi. Pari vuotta sitten Taryn Manning nousi otsikoihin, kun hänen miesystävänsä Mams Taylor pahoinpiteli Täydelliset naiset -televisiosarjan Jesse Metcalfen. Syyksi kelpasi se, että Jesse oli keskustellut edellisenä iltana Tarynin kanssa.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.