2. Maanantai -yhtye tekee paluun – yllätysvokalisti mukana!

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

1990-luvulla suomalaisia tanssittanut 2. Maanantai -yhtye on tekemässä paluun lukuisten muiden ysäriyhtyeiden vanavedessä. Yhtye tunnetaan parhaiten Mixet tahdo olla mun kaa -singlestään, joka oli Suomessa julkaisuvuotensa myydyin single.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Hype Records julkaisee 19. heinäkuuta digitaaliset versiot yhtyeen Sahara ja Mixet tahdo olla mun kaa -singleistä. Ensin mainittu on yhtyeen uutta tuotantoa ja viimeksi mainittu on sekin saanut uuden 2000-luvun kuosin. Sinkkuja seuraa vielä syksyllä julkaistava uusi albumi.

Levyltä löytyy Mixet tahdo olla mun kaa -biisin lisäksi myös uusia kappaleita. Kokoonpanossa on alkuperäisjäsenet Petri Flander alias Peter Bottne ja Jari Salonen alias Jan Landlord sekä varsin yllättävänä vetona myös CatCat -yhtyeestä tutuksi tullut Katja K. Albumin on tuottanut musiikkialalla pitkään vaikuttanut Isto Hiltunen.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.