Hollywoodissa on viime vuosina työstetty useita elokuvia, joissa eläimet osaavat puhua. Kyseinen genre on toki ollut olemassa jo legendaarisesta Mr. Ed -televisiosarjasta saakka, mutta 1990- ja 2000-luvuilla puhuvat eläimet ovat tehneet uuden tulemisen erityisesti valkokankaille.
Lajityypin tuorein tulokas on elävän kuvan koirakomedia Marmaduke, jossa seurataan samannimisen hassunhauskan tanskandoggin edesottamuksia sen jälkeen kun perhe muuttaa Kansasista Los Angelesiin. Koirakin kokee tällä kertaa kulttuurishokin yrittäessään sopeutua uusiin koirakuvioihin samalla kun isäntä yrittää saada samalla tavalla jalkaansa bisnesmaailman oven väliin. Isä kuitenkin huomaa pian, että nämä kaksi pyrkimystä voidaan yhdistää.
Elokuvasta kertoo kaiken olennaisen se, että tuottaja on sama kuin taannoisessa Karvinen-flopissa. Siinä missä Bill Murray kertoo katuvansa Karvinen-rooliaan, katuvat tämänkin rainan tähdet luultavasti myöhemmin leffaansa. Elokuvan tarina on nimittäin niin päälleliimatun korni, että se ei sytytä lapsia eikä aikuisia – ei ainakaan suomeksi puhuttuna. Lehdistönäytöksessä oli nimittäin aikuisten lisäksi muutamia 7 – 12 -vuotiaita lapsia, jotka eivät edes naurahtaneet koko elokuvan aikana. Se kertoo paljon.
Viime vuosina suomalaiset dubbaukset ovat olleet pääasiassa upeasti toteutettuja kaikilla osa-alueillaan. Huulisynkkä on ollut kohdallaan, äänet ja artikulointi ovat olleet ammattimaisia ja erityisesti vitsit on osattu kääntää ja lokalisoida hienosti Suomeen. Poikkeus vahvistaa kuitenkin säännön, ja nyt Marmaduke reputtaakin rajusti kaikilla osa-alueilla. Se on nimittäin pohjanoteeraus niin vitsien ja dialogin kuin huulisynkan ja artikuloinninkin suhteen. Lopputulos jää jälkeen jopa television sunnuntaiaamun halpispiirretyistä. Kaikesta tulee mieleen termi ”juosten kustu”, mitä termiä ei millään haluaisi mainita suomalaisen työn yhteydessä.
Alkuperäiskielellä elokuva voi olla jopa kohtalaisen toimiva, vaikka käsikirjoituksen taso kiteytyykin siihen, että tarinan kohokohtina ja koossapitävänä voimana toimivat koiran pierut. Mukana on toki myös ripaus koiraromantiikkaa, mutta potentiaalisesti kelvollisetkin juonenkäänteet jäävät suomalaisessa versiossa pahasti surkean äänityön jalkoihin. Onneksi tässä genressä on viime vuosina julkaistu useita hienojakin elokuvia, joten tämän täyteleffan voi hyvällä syyllä jättää kokonaan väliin.
Genre: Komedia
Ohjaus: Tom Dey
Pääosissa (suom. ääninä): Jukka Rasila
Ensi-ilta: 30.7.2010
Kesto: 1:30
Pisteet 1/5
