Kaikkien aikojen suosituimpiin televisiosarjoihin lukeutuvan Frendit-sarjan tähti David Schwimmer meni maaliskuussa kihloihin. Ross Gelleria hittisarjassa näytellyt Schwimmer kosi tyttöystäväänsä Zoe Buckmania kolmen vuoden seurustelun jälkeen.
Parilla on huima ikäero, sillä 43-vuotiaan Schwimmerin rakastettu on näyttelijää peräti yhdeksäntoista vuotta nuorempi. 24-vuotias Buckham on brittiläinen valokuvaaja. Pariskunta on ehtinyt seurustella
vuodesta 2007 asti.
E! Online -julkaisu raportoi kihlaparin astelleen avioon kesäkuussa hyvin yksityisessä seremoniassa. Kyseessä on molemmille ensimmäinen avioliitto, joten täytynee toivoa Schwimmerin menestyvän liitossaan paremmin kuin vanha Frendit-sarjan kollega Courteney Cox. Nainen nimittäin erosi vastikään miehestään David Arquettesta 11 avioliittovuoden jälkeen.
David Schwimmer teki televisiodebyyttinsä komediassa Monty. Näyttelijän ura on polkenut jokseenkin paikoillaan vuodesta 2004, jolloin Frendit-sarjan kuvaukset päättyivät. Hän näytteli pientä roolia minisarjassa Taistelutoverit ja esiintyi Madagaskar-animaatioelokuvassa vuonna 2005. Hän toimi leffassa Melman-kirahvin äänenä. Pienten televisioroolien sekä leffaroolien lisäksi näyttelijä on kokeillut siipiään myös ohjaajana.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.
.