Amerikkalainen Minka Kelly tuli alunperin tunnetuksi Aerosmith-yhtyeessä musisoivan isänsä myötä, mutta sittemmin hän on tullut tutuksi myös televisiokasvona. Varsinaisen läpimurtonsa Minka teki tällä viikolla, kun hänet valittiin Esquire-lehdessä Maailman seksikkäimmäksi naiseksi.
Amerikkalaisen NBC-kanavan Friday Night Light -ohjelmassa pääroolia viime aikoina näytellyt tähti nähtiin taannoin Golden Globe -tapahtumassa paljastavassa asussa. Se nosti kaunottaren otsikoihin, joissa hän on myös pysynyt. Derek Jeterin kanssa seurusteleva kaunotar on tuoreen nimityksensä myötä nyt otsikoissa päivittäin. Tällä kertaa hän poseeraa viettelevissä kuvissa muiden muassa sängyllä ja matolla. Katso kuvat tästä.
30-vuotias Minka Kelly tuli jo lapsena tunnetuksi Aerosmith-yhtyeen kitaristi Rick Dufayn tyttärenä. Hänet nähtiin ensimmäisen kerran valkokankaalla vuonna 2003 ensi-iltansa saaneessa 2 Fast 2 Furious -elokuvassa. Toinen menestysrooli nähtiin toissavuonna elokuvassa The Kingdom. Hän on seurustellut muiden muassa Chris Evansin, Donald Falsonin ja John Mayerin kanssa.