Supersuosittu poptähti Rihanna on miljoonien naisten roolimalli ja häntä pidetään myös jonkinasteisena muoti-ikonina. Aina hänkään ei välttämättä kuitenkaan osu niin sanotusti maaliin asuvalinnoillaan. Nyt tästä on saatu tuore esimerkki.
Rihanna juhli taannoin ystävänsä Katy Perryn polttareita railakkaasti Las Vegasissa, ja pari viikkoa sitten hänet ikuistettiin peräti kahdeksan tunnin shoppailumaratonilla. Nyt laulajatähti on vieraillut Pariisissa. Siellä paparazzit ikuistivat hänet poistumassa hotellista perin oudossa asukokonaisuudessa. Katso kuvat tästä.
Kuvat julkaisseen viihdelehden toimituksen mukaan Rihanna näytti siltä, että hän olisi lainannut rintaliivinsä 1990-luvun Madonnalta. Myös hänen aurinkolasi- ja hamevalintansa olivat hieman kyseenalaisia. Toisaalta trendsetterinä Rihanna voi pukeutua Lady Gagan tyylisesti mihin tahansa asuun niin halutessaan.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Rihanna tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.