BB-Sandra suivaantui ja asukkaat vuodattivat kyyneleitä

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa ollaan parhaillaan kokkauspuuhissa, ja taloon eilen saapunut BB-Sandra on täysillä mukana tehtävissä. Tilannetta ei kuitenkaan auta lainkaan se, että asukkaat eivät tunnu kuuntelevan hänen neuvojaan.

BB-Petri pilkkoi nimittäin hetki sitten sipulia kyyneleet silmissään. Sandralla oli tilanteeseen ratkaisu, mutta asukkaat eivät ottaneet ehdotusta kuuleviin korviinsa. Sen sijaan Petri jatkoi kyynelehtimistään ja niiskutustaan.

– Miksi ette usko minua? Laittakaa se kylmään veteen niin ei itkettäisi, Sandra ohjeisti turhaan.

BB-Jani myönsi että Sandran ehdotuksesta voisi olla apua, mutta hän ei kuitenkaan toteuttanut sitä. Eilen vielä kovin hiljainen BB-Elisabet on tänään päässyt hyvin käyntiin englanninkielensä kanssa ja hän onkin keskustellut vieraan kanssa ruoanlaiton yhteydessä. Sandra lupasi syödä mitä tahansa asukkaat tekevät, vaikka eilen hän paljasti ettei voi sietää papuja eikä mereneläviä.