Twilight-parin kuumat suudelmat kuvauspaikalla

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Twilight-elokuvasaagan päätähdet Robert Pattinson ja Kristen Stewart eivät ole suostuneet kommentoimaan julkisuudessa jo kuukausia liikkunutta suhdekohuaan. Elokuvassa suurta rakkautta tunteva pari on kuitenkin nähty myös siviilissä toistuvasti hempeissä tunnelmissa.

Lähteet kertoivat äskettäin kohuparin hankkineen taannoin yhteisen asunnon Los Angelesista. Pariskunta on salaillut suhdettaan jo kauan, mutta asunnon hankinta paljasti totuuden. Pariskunta on viettänyt kesän erillään toisistaan omien elokuvaprojektiensa takia, mutta Twilight-elokuvien neljäs osa Breaking Dawn toi heidät takaisin yhteen.

Elokuvan suutelemiskohtauksissa nähdyt intohimoiset otokset kertovat pariskunnan välillä vallitsevasta suhteesta. Tuoreet kuvat on ikuistettu elokuvan kuvauspaikalla Brasilian Rio De Janeirossa. Katso kuvat tästä.

Twilight-elokuvasarjan viimeinen Breaking Dawn -osa jaetaan kahteen osaan, kuten aiemmin on ilmoitettu. Yhdysvalloissa vahvistettiin, että toinen osa ja siten myös sarjan viimeinen leffa tulee saamaan ensi-iltansa 16. marraskuuta 2012. Viimeisen leffan esimmäinen puolisko päätyy valkokankaalle jo vuotta aiemmin.