Fanit pohtivat: Pukeutuiko Miley Cyrus pelkkään vessapaperiin?

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Maailman suosituimpiin teinitähtiin lukeutuva Miley Cyrus on pitkälti hänen supersuositun countrytähti-isänsä luomus, sillä isä hoiti jälkikasvunsa aikoinaan televisiotähdeksi ja ryhtyi tekemään määrätietoisesti myös laulu-uraa tyttärelleen.

Tytön vanhemmat ovat tällä hetkellä keskellä kohueroa, mutta tytär jaksaa onneksi esiintyä faniensa edessä. Kaunottaren kerrottiin taannoin treenaavan uusinta elokuvarooliaan varten tarkkuusammuntaa ja nyt hän herätti ihastusta näyttävällä ulkoasullaan American Music Awards -gaalassa. Osa faneista pohti asun olevan kuitenkin kuin vessapaperista tehty.

Miley Cyrusin Valkoinen minimekko paljastai kuitenkin kaunottaren upeat sääret, mutta ongelmia tuotti mekkoon kuulunut monimetrinen laahus. Assistentti kulki teinitytön perässä pitäen huolta, ettei asu vahingoittuisi punaisella matolla. Tämä leimasi Mileyn myös diivaksi ja hän keräsi kritiikkiä asuvalintansa epäkäytännöllisyyden vuoksi.