Ricky Martin haluaa lisää lapsia

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Takavuosina suosituimpiin latinotähtiin lukeutunut Ricky Martin kertoi maaliskuussa olevansa onnellinen homoseksuaali. Tähti paljasti vastikään myös haaveilevansa parisuhteensa virallistamisesta, mutta hän ei voi tehdä sitä vielä. Syynä on se, että Puerto Rico ei salli homoavioliittoja.

Tähti haaveilee joka tapauksessa aivan samoista asioista kuin muutkin perheelliset, eli suuresta lapsilaumasta. Ricky Martin kertoi US Extra -televisio-ohjelmalle kahden lapsensa tarvitsevan sisaruksia ja että adoptointi olisi siihen helpoin väylä. Tähti on myös miettinyt muita keinoja, mutta edellä mainittu kuulostaa hänen korviinsa järkevimmältä vaihtoehdolta. Martinin mukaan se tulee myös suurella todennäköisyydellä olemaan hänen seuraava askeleensa perheen hyväksi.

Myös Attitude-lehti haastatteli taannoin Martinia, joka avautui lehdelle mieltymyksistään ja miesihanteistaan. Martin kertoi arvostavansa miehiä, jotka ovat älykkäitä ja hauskoja itsevarmalla tavalla. Miehen työtilanteen täytyy olla myös kunnossa. Röyhkeyttä ja ylimielisyyttä Martin ei siedä, sillä sellaisten ihmisten kanssa on vaikea elää.

– Itsevarma, huumorintajuinen mies sytyttää minut. Ennakkoluulottomuus uusin asioihin on yksi tärkeimmistä piirteistä, sillä rakastan sitä. Nuorempana rakastuin nopeasti ja olin liiankin sinisilmäinen. Enää en ota riskejä, sillä vaadin kumppaniltani edellämainitut luonteenpiirteet. Minulla on lapsia ja he ovat tärkein asia elämässäni, joten vastuu on suuri. Minulla on myös tällä hetkellä upea parisuhde, joten olen onnekas, Ricky Martin kertoi Attitude-julkaisulle.