Parodiasivusto kaatui: ”Facebook lopetetaan 15.3.2011”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Internet on pullollaan perättömiä kohu-uutisia, ja verkosta löytyy myös lukuisia verkkopalveluja, jotka ovat keskittyneet kehittelemään perättömiä ”uutisia” parodiamielessä. Yksi alan pioneereista on amerikkalainen Weekly World News.

Aikoinaan miljoonalevikkeihin paperiversiona yltänyt julkaisu toimii nykyisin ainoastaan verkossa. Tänä viikonloppuna WWN on noussut otsikoihin ympäri maailmaa parodiauutisellaan, jossa se kertoo Facebookin ilmoittaneen palvelun sulkemisesta 15. maaliskuuta 2011. Kyseinen artikkeli on ollut niin suosittu, että verkkolehden sivusto on ollut suuren kävijäryntäyksen johdosta alhaalla lähes koko sunnuntain.

Julkaisun mukaan Mark Zuckerberg ilmoitti Facebookin loppuvan maaliskuussa, koska sen johtaminen on tullut liian stressaavaksi. Hänen väitetään kertoneen Palo Alton toimitalossa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa, että Facebook on lähtenyt käsistä. Lisäksi jutussa lainataan palvelun teknistä johtajaa, jolta julkaisu sai ”puhelinhaastattelun”.

– Maaliskuun 15. päivänä koko palvelu ajetaan alas, joten jos haluatte vielä joskus nähdä valokuvanne, suosittelen ottamaan kuvat pois internetistä. Ette saa niitä enää takaisin, kun Facebook on lopetettu, Avrat Humarthin kerrotaan sanoneen.

Tosielämässä on viime päivinä liikkunut huhuja Facebookin tulevasta alamäestä, sillä sijoitusyhtiö Goldman Sachs osti äskettäin suuren määrän Facebookin osakkeita. Niiden perusteella koko verkkopalvelun hinnaksi on nyt määritelty huimat 50 miljardia dollaria, vaikka yhtiö ei ole julkistanut taloustietojaan. The New York Times -lehden mukaan Goldman Sachs sijoitti nettiyhtiöön 450 miljoonaa dollaria.