Eliza Doolittle Suomeen maaliskuussa

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Hiteillään Skinny Genes ja Pack Up huikeaan suosioon noussut lontoolaislaulajar Eliza Doolittle saapuu maaliskuussa ensimmäiselle klubikeikalleen Suomeen. Briteissä jo platinaa Eliza Doolittle -debyyttilevyllään myynyt poppari esiintyy Helsingin Tavastialla tiistaina 8. maaliskuuta.

Musiikillisesti Lily Allenin ja Amy Winehousen välimaastoon sijoittuva Eliza Doolittle on kivunnut nopeasti yhdeksi Britannian kiinnostavimmista naisartisteista. Pohjois-Lontoosta kotoisin olevan 22-vuotiaan Eliza Doolittlen kaksi ensimmäistä singleä ovat valloittaneet niin Englannin radioaallot kuin myyntilistatkin.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Elizan heinäkuussa 2010 julkaistu esikoisalbumi starttasi taipaleensa hienosti myyntilistan sijalta kolme. Sittemmin albumi on myynyt Briteissä jo platinalevyyn oikeuttavan määrän. Eliza Doolittlen hyväntuuliset pop-biisit kuulostavat piristävän raikkailta, vaikkakin soundissa on tuulahduksia myös 1960- ja 70-lukujen musiikista. Suomessakin erityisesti Pack Up on saanut paljon radiosoittoa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.