Beyoncen seksipaljastus yllätti: ”Hän vei neitsyyteni!”

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Monimiljonääri ja supertähti Beyonce Knowles on naimisissa maailman suosituimpiin hiphop-tähtiin lukeutuvan Jay-Z:n kanssa. Beyonce on nyt mukana ohjaajatuottaja Clint Eastwoodin uusimmassa elokuvassa. Mies kuvaa uudelleen A Star Is Born -elokuvan, josta Beyoncelle annettiin päärooli.

Uusimpaan elokuvaan Beyoncen lisäksi ovat ehdolla Socialite Life -julkaisun mukaan Will Smith, P. Diddy, Eddie Murphy, Robert Downey Jr. ja John Hamm. Työkiireiden ohella kaunotar jaksaa kuitenkin ylistää puolisoaan Jay-Z:tä. Tämän kerrotaan olleen jopa naisen ensimmäinen todellinen rakastaja. 29-vuotias Beyonce kertoi tästä WENN-julkaisulle. Tähti paljasti seurustelleensa elämänsä aikana vain kaksi kertaa, mutta ensimmäinen kumppani ei ollut se oikea.

– Olin liian nuori tuolloin, enkä ollut hänen kanssaan valmis seksiin. Hän ei tuntunut myöskään oikealta kumppanilta, ja emme muuttaneet edes yhteen. Hän ei sytyttänyt minua, mutta seurustelimme silti viisi vuotta. Erottuamme olin kauan sinkkuna, kunnes tapasin Jay-Z:n. Hän vei minun neitsyyteni, eikä se kaduta minua, Beyonce kertoi WENN-julkaisulle.