James Franco paljasti tehneensä teini-ikäisenä pornovideon: ”Ei näyttänyt hyvältä”

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Näyttelijä James Franco nähdään parhaillaan valkokankailla uuden 127 Hours -elokuvan päätähtenä. Seuraavassa elokuvassa tähdestä tulee raiskaaja ja murhaaja. James Franco on ottanut vastaan pääroolin elokuvassa Night Stalker. Kyseessä on myös Francon esikoisohjaus.

Nyt James Franco on otsikoissa erään tunnustuksensa takia. Hollywood.com-sivusto kertoo Francon tehneen nuorena miehenä seksivideon. Asia ei tullut julkaisun tietoon kaverin kautta, vaan Franco itse paljasti tiedot tapahtuneesta. Näyttelijä naureskeli muistikuvilleen videosta, mutta hän ei häpeile sitä. Kyseessä on 19-vuotiaana tehty pätkä, jonka katsominen jälkeenpäin oli todella huvittavaa. Tämän vuoksi Franco kertoo kunnioittavansa pornotähtiä ja heidän tekemäänsä työtä.

– Tein 19-vuotiaana seksivideon. Se mikä kuvattaessa näytti mielestäni hyvältä ei näyttänytkään enää niin hyvältä nauhalla. Muistan ajatelleeni videon olevan kauhistuttava ja nauroin sille. Tämän vuoksi kunnioitan pornotähtiä. He osaavat tehdä seksikohtaukset oikein, ja sen lisäksi he pystyvät myymään nämä tuotokset, James Franco sanoi Hollywood.com-sivustolle.

Tannoin James Franco nousi otsikoihin narisutettuaan kaapin ovia haastattelussa. Häneltä kysyttiin mielipidettä verkossa vellovista homoväitteistä, mutta näyttelijä ei suostunut kiistämään eiikä myöntämään mitään. Sen sijaan hän jatkoi aiheella leikittelyään.

– On monia muita syitä miksi olen kiinnostunut homohahmoista kuin että haluaisin harrastaa seksiä miesten kanssa. Olen esittänyt homomiehiä eri vuosikymmeniltä, joihin aikoihin homomiehenä oleminen oli paljon nykyistä vaikeampaa. Tiedättekö mitä? Ehkä minä olen sitten yksinkertaisesti homo, James Franco kertoi Entertainment Weekly -lehdelle.

Uusimmat