Räppärin tytär halutaan elokuvarooliin

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Hiphop-artistina ja elokuvatähtenä tunnetuksi tulleen Will Smithin tytär Willow Smith on aloittanut nousun kohti Hollywoodin tähtikaartia. Tyttären Whip My Hair -single oli viime vuoden suurimpia hittejä Yhdysvaltojen markkinoilla. Willow’lla on tällä hetkellä työn alla seuraava single 21st Century Girl. Seuraava askel tyttären uralla on näytteleminen.

Kymmenvuotias Willow Smith halutaan nimittäin esittämään pääroolia uudelleen filmatisoitavaan Annie-elokuvaan. Alkuperäinen versio on vuodelta 1982, ja siinä Annieta esitti Aileen Quinn. Kyseessä on CTV News -julkaisun mukaan Broadway-musikaali, joka kertoo orpolapsen elämän kääntymisestä parempaan suuntaan. Uuteen elokuvaan musiikin tekee Jay-Z, mutta isä Will Smithillä on sormensa mukana projektissa. Mies aikoo toimia elokuvan tuottajana, koska hän toimi tuottajana myös poikansa Jaden Smithin Karate Kid -elokuvassa.

Willow Smith paljasti taannoin tulevaisuuden urasuunnitelmiaan. Tyttö haluaa olla suurempi tähti kuin Lady Gaga, sillä hänellä on siihen omien sanojensa mukaan hyvät mahdollisuudet. Isä opetti hänet riimittelemään ja äiti laulamaan, mutta molemmat opettivat esiintymään kameran edessä. Willowia kutsutaan myös mini-Rihannaksi ulkonäkönsä, ystäviensä, esiintymistyylinsä ja rohkean asenteensa vuoksi. Teinitähti Justin Bieberin on kerrottu pyytäneen Willowia kanssaan yhteiskiertueelle Eurooppaan tänä keväänä.