Sutherland sai tähden Walk of Famelle

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Hollywood-tähti Donald Sutherland on tullut vuosikymmenien aikana tutuksi monista hittielokuvistaan. Likainen tusina, M.A.S.H., Kotka on laskeutunut, Casanova ja JFK – avoin tapaus ovat hänen tunnetuimpia elokuviaan. Tuorein elokuva on viime vuoden The Con Artist.

Nyt Donald Sutherland on otsikoissa pitkän uransa vuoksi. Mies sai nimittäin eilen oman tähden Hollywoodin Walk Of Famelle. Näyttelijätähti vitsaili palkitsemistilaisuudessa tähden olevan parempi asia kuin hautapaikka, sillä tähden luona hän voisi vielä vierailla. Kuoleman jälkeen hautapaikkaansa ei enää näe. Sutherland nauroi ja kertoi tarvitsensa Walk of Famelle tuolin. Täten hän voisi istua tuolissa ja pitää moppaamalla huolta tähdestään.

– Jos minulla olisi ämpäri ja moppi, niin voisin pestä ihmisten jalanjäljet. Minun tähteäni ei saa liata. Istuisin tuolissani ja siivoaisin. Poikani Kiefer Sutherlandin tähti sijaitsee aivan oman tähteni vieressä, mutta sen hän saa siivota aivan itse, Donald Sutherland kertoi Access Hollywoodille.

Donald McNicol Sutherland on 75-vuotias kanadalainen näyttelijä. Miehen näyttelijäura on kestänyt jo 50 vuotta, joten Walk Of Fame –tähti oli lähipiirin mukaan ansaittu kunnianosoitus. Sutherland on naimisissa näyttelijä Francine Racetten kanssa. Iäkäs Sutherland tekee edelleen töitä, sillä uusin elokuva The Mechanic oli ensi-illassa tänään. Seuraava elokuva The Eagle on ensi-illassa 18. helmikuuta. Tämän vuoden aikana Sutherland on mukana vielä neljän elokuvan kuvauksissa, joten töitä riittää.