Iron Maiden -yhtyeen ex-laulaja joutumassa vankilaan

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Maailman suosituimpiin rockyhtyeisiin lukeutuva Iron Maiden aloitti uuden maailmankiertueensa tällä viikolla Moskovasta. Viime yönä suosikkibändi saapui Singaporeen omalla Ed Force One -lentokoneellaan. Nyt otsikoihin on noussut yhtyeen entinen laulaja Paul Di’Anno.

Paul Di’Anno, oikealta nimeltään Paul Andrews, toimi Iron Maiden -yhtyeen laulajana bändin kahden ensimmäisen levyn ajan vuosina 1978 – 1981. Hän sai potkut yhtyeestä huumesekoilujen takia, ja yksityiselämän ongelmat ovat jatkuneet myös sen jälkeen. Nyt laulaja on joutumassa vankilaan suuren rahasumman huijauksesta.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

52-vuotias Paul Andrews väitti aiemmin saaneensa hermovaurion selkään ja tulleensa siksi työkyvyttömäksi. Äskettäin YouTube-videopalvelussa julkaistiin kuitenkin video, jossa mies nähdään hyppimässä esiintymislavalla keikallaan. Nyt hän on ollut oikeudessa vastaamassa syytteisiin viranomaisten huijaamisesta. Andrewsille oli maksettu yhteensä yli 50.000 euroa avustuksia olemattoman vammansa takia. Tuomio julistetaan 11. maaliskuuta.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.