Kolmevuotias lapsi painaa 57 kiloa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lasten liikalihavuudesta on puhuttu viime aikoina runsaasti erityisesti Yhdysvalloissa, jossa lapset ja nuoret lukeutuvat maailman lihavimpien joukkoon. Erikoisin tapaus tulee kuitenkin pikaruokamaan sijaan Kiinasta, jossa kolmevuotias pikkupoika on paisunut peräti 57-kiloiseksi.

The Sun -lehti kertoo Lu Hao -nimisestä pojasta, jonka elämän odotetaan jäävän varsin lyhyeksi. Hän nimittäin elää ainoastaan syömiselle ja se myös näkyy. Ikäisekseen valtavan kokoinen poika painaa yli viisinkertaisesti ikäryhmänsä keskiarvon verran. Lapsen vanhemmat eivät uskalla uhmata lastaan, koska he pelkäävät pienokaista. Poika sai aiemmin porttikiellon lastentarhaan, koska hänen pelätään olevan vaaraksi muille lapsille. Katso kuvat pojasta tästä.

Lehden mukaan poika syö tuhdin aikuisten ruoka-annoksen lukuisia kertoja päivässä ja raivostuu ellei saa haluamaansa määrää ruokaa. Lihomisen ja huonon kuntonsa takia Lu Hao hengästyy pienestäkin ponnistuksesta. Lääkäreiden mukaan poika on suuressa vaarassa verenpaineen, sydänongelmien ja diabeteksen suhteen.