”Seksiä 20 kertaa viikossa ennen häitä, mutta nyt…”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Katy Perry avioitui taannoin koomikko Russell Brandin kanssa Intiassa järjestetyssä hääseremoniassa. Julkkisparin elämää on sittemmin seurattu tiiviisti lehtien palstoilla. Nyt Brand on kuitenkin valittanut hieman kulissien takaisia tapahtumia.

Seksiaddiktiksi jo aiemmin julkisesti tunnustautunut Russell Brand kertoo seksin määrän vähentyneen avioliiton myötä huomattavasti, mutta paljastaa että sen tilalle on tullut uutta ajanvietettä.

– Nyt kun olen naimisissa niin en voi uskoa, että harrastin aiemmin seksiä 20 kertaa viikossa. Nykyisin olen hemmetin hyvä puutarhuri, Russell Brand valitteli Piers Morgan’s Life Stories -ohjelmassa.

– On vaikea tottua olemaan yhden ihmisen kanssa ja asumaan samassa talossa joka päivä. Nyt minun pitää sietää sitä että hän jättää tavaroita lojumaan. Joudun myös itse nostamaan lattialle jättämäni tavarat. Kaiken lisäksi häneltä menee ikuisuus laittautumiseen. Se on uskomatonta.