Kiinalaiset ”keulivat” 3D-pornollaan – nolo totuus paljastui

Kiinalaiset ovat nopeasti kasvavana talousmahtina mielellään ensimmäisenä tekemässä jotain mullistavaa, mutta nyt eräs heidän uutuutensa on tehnyt varsinaisen mahalaskun – ainakin länsimaissa. Kiinalaiset nimittäin ilmoittivat aiemmin tällä viikolla julkaisseensa ensimmäisenä maailmassa 3D-pornoelokuvan.

---
---

Tieto otettiin muualla maailmassa vastaan hämmentyneissä tunnelmissa, sillä esimerkiksi Yhdysvalloissa 3D-aikuisviihdettä on tarjottu jo viime vuodesta saakka niin lehdissä, DVD-julkaisuissa kuin televisiossakin. Viime vuonna Playboy-lehti julkaisi paperilehdessä kuvia kolmiulotteisesti, ja pari kuukautta sitten Penthouse lanseerasi Eurooppaassa ensimmäisen 3D HD -pornokanavansa.

Kiinalaisten 3D-tuotos on Sex and Zen: Extreme Ecstasy -niminen kantoninkielinen pornoelokuva, jota esitetään elokuvateattereissa Hong Kongissa. Mantereella siitä esitetään todennäköisesti vain leikattua versiota. Elokuva sijoittuu ajallisesti esihistorialliseen Kiinaan ming-dynastian aikakaudelle ja se perustuu vanhaan kiinalaiseen kertomukseen. Vastaavia kolmiulotteisia elokuvia on Yhdysvalloissa julkaistu jo lukuisia.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.