”Yhdysvallat ei tappanut Osama Bin Ladenia”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalaiset ovat juhlineet jo parin päivän ajan terroristijohtaja Osama Bin Ladenin väitettyä kuolemaa. Yhdysvaltojen presidentti ja hallitus ilmoittivat, että Bin Laden surmattiin tällä viikolla Pakistanissa. Epäilykset väitteen todenperäisyydestä ovat kuitenkin kasvaneet päivä päivältä, ja yhä kasvava joukko uskoo amerikkalaisten valehtelevan.

Epäilykset saivat alkunsa kun Yhdysvallat esitti televisiouutisissa videota sotilaiden hyökkäyksestä Bin Ladenin asuntoon, mutta videolla ei nähty vilaustakaan Osamasta elävänä tai kuolleena. Lisäksi Yhdysvallat ilmoitti pian surmailmoituksen jälkeen, että Osama olikin jo ehditty haudata mereen. Hallitus myös väitti, että sekä kasvontunnistus että DNA-testi olisivat osoittaneet surmatun miehen olleen maailman etsityin terroristijohtaja. Näyttöä siitä ei ole esitetty.

Julkisuudessa ei ole esitetty minkäänlaisia todisteita Osama Bin Ladenin kuolemasta, vaikka sellaisia olisi epäilemättä kuvattu mikäli väitteet pitäisivät paikkansa. Epäilykset saivat eilen lisäpontta, kun Yhdysvaltojen hallitus ilmoitti ettei se tule julkaisemaan valokuvaa kuolleesta Osamasta. Päätöstä perusteltiin sillä, että kuvat kuolleesta terroristista olisivat liian raakoja julkaistavaksi. Väite kuitenkin tyrmättiin välittömästi palturiksi, sillä muutama vuosi sitten Yhdysvallat toimitti aivan vastaavassa tilanteessa maailman tiedotusvälineisiin lähes reaaliaikaista videokuvaa Saddam Husseinin hirttämisestä.

Monet uskovat, että Bin Laden on yhä elossa, ja tällä viikolla Facebookiin onkin perustettu uusia ryhmiä, joiden jäsenet kutsuvat itseään nimellä Deathers. He uskovat Osaman olevan yhä elossa. Suurin osa epäilijöistä uskoo kuitenkin, että Osama kuoli jo vuosia sitten luonnollisista syistä. Myös useat valtiopäämiehet ovat vuosien varrella vahvistaneet kuoleman, mutta Yhdysvallat on kiistänyt tiedot. Väitettyä mereen hautaamista on verkossa luonnehdittu yhtä uskottavaksi selitykseksi kuin ”koira söi kotitehtäväni”.

Uusimmat