Tulipalo riehui hotellissa – supertähti evakuoitiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

The Black Eyed Peas -yhtyeen tähti Will.i.am joutui taannoin rikoksen uhriksi, kun hänen Bentley-autoonsa murtauduttiin. Lopulta supertähti teki itse poliisin työn ja paikallisti automurron tekijät, jotka olivat vieneet myös artistin iPadin, joka oli varustettu seurantaohjelmalla.

Nyt supertähti on jouduttu evakuoimaan hotellista siellä syttyneen tulipalon takia. Lontoon Hilton -hotellissa syttyi nimittäin uhkaava tulipalo, josta levisi runsaasti savua niin ulos kuin hotellin sisällekin. Asiasta uutisoineen TMZ-julkaisun mukaan vielä ei ole tietoa palon syttymissyystä.

Pari viikkoa sitten Will.i.am oli esiintymässä ranskalaisessa televisio-ohjelmassa, jossa hän ei kuitenkaan muistanut Don’t Stop The Party -nimisen kappaleensa sanoja. Biisi oli yhdistetty Stromaen versioon suosittusta Alors On Dense -hitistä. Kesken televisioesiintymisen artisti kaivoi taskustaan kännykkänsä, josta hän luki loput sanoitukset.

Uusimmat