Rihannan ja räppärin kotipornovideo vääriin käsiin?

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Maailman tunnetuimpiin poptähtiin lukeutuva Rihanna on saanut viime aikoina lunta tupaan flegmaattisista keikoistaan sekä Suomessa että muualla maailmassa. Rihanna ei ole kuitenkaan omien sanojensa mukaan kovinkaan flegmaattinen makuuhuoneessa, jossa hän pitää rajusta menosta.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Nyt Rihanna onkin joutumassa mahdollisesti jälleen alastonkuviin, sillä Mediatakeout-verkkojulkaisu väittää saaneensa nimettömänä pysyttelevältä taholta tarjouksen Rihannan ja hiphop-tähti J Colen yhteisestä kotipornovideosta. Myyjä lähetti lehden toimitukseen kuvakaappauksia videosta.

Toimitus ei ole ainakaan vielä voinut kuvien perusteella poissulkea mahdollisuutta, että kyseessä olisi tosiaan Rihanna. Tapauksen tekee kuitenkin mielenkiintoiseksi se, että Rihanna ja J Cole olivat taannoin yhdessä kiertueella sekä se, että Cole kadotti pari päivää sitten kännykkänsä. Yksi plus yksi voi tässä tapauksessa olla vääriin käsiin päätynyt video.

Alkukuusta Rihannan henkilökohtainen kunto-ohjaaja kertoi tähden järjestävän aikaa treenaamiseen etenkin aamuisin. Aamuneljän treenit ovat Nunezin mukaan yleisiä tähden kuntoiluharjoittelussa. Nunez kertoi myös sinnikkään supertähden harjoittelevan ja kuntoilevan jopa silloin, kun hän istuu meikki- ja kampaamopöydän äärellä.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.