Tässäkö Angry Birdsin seuraava aluevalloitus?

Digi · Stara.fi

Suomalainen pelisensaatio Angry Birds on niittänyt menestystä ympäri maailmaa ja ollut kirkkaasti kuluneen talven suosituin peli maailmassa. Brändiä laajennetaan parhaillaan leluihin, peleihin ja elokuviin.

Nyt brändi näyttäisi laajentuvan myös tosielämään, sillä Kiinassa on avattu Angry Birds -leikkipuisto. Kyseessä on Changshassa sijaitsevan Window of the World Park -puiston osa, jossa kävijät voivat ampua vihaisia lintuja sinne asennetulla lingolla. Puistosta uutisoi China Daily -lehti.



Kuva: China Daily

Hittipelin takaa löytyvä Rovio sai alkukeväästä 30 miljoonan euron pääomasijoituksen Accell Partners ja Atomica Ventures -yhtiöiltä. Myöhemmin julkaistava Angry Birds -animaatioelokuva sai taannoin Suomen elokuvasäätiön tukea 50.000 euroa. Elokuvalehti Variety uutisoi taannoin, että elokuvaa tuottamaan on kiinnitetty David Maisel, joka oli aiemmin johtajana lukuisia menestyselokuvia tuottaneessa Marvel Studios -yhtiössä.