Christina Aguilera ilman housuja shoppailemassa – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Laulaja Christina Aguilera on ollut viime aikoina otsikoissa runsaan alkoholinkäyttönsä ja painonnousunsa takia. Maailmanlaajuisesti yli 47 miljoonaa albumia myyneen tähden epäsiisti ja huomattavasti pyöristynyt olemus on aiheuttanut viime aikoina hämmennystä.

30-vuotias Aguilera kuvattiin viime kuussa treffeillä ilman housuja, vaan hän oli pukeutunut ainoastaan lyhyeen t-paitaan, läpinäkyviin sukkahousuihin ja Christian Louboutin -merkkikorkokenkiin. Nyt Christina kuvattiin jälleen ilman housuja ollessaan shoppailemassa Los Angelesissa. Hänen yläosansa oli normaalisti varusteltu, mutta alaosassa nähtiin vain sukkahousut ja korkokengät.

Taannoin Aguilera sai tunnustusta urastaan, sillä hän sai oman tähden Hollywood Gay Walk of Fameen. Christina Aguilera erosi aviomiehestään ja lapsensa isästä Jordan Bratmanista viime lokakuussa. Poppari seurustelee nykyisin Matt Rutlerin kanssa, jonka hän tapasi Burleski-elokuvan kuvauksissa.