Opettajat kiusasivat teinityttöä: ”Ei ihme ettei kukaan pidä sinusta”

Ohhoh! Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Koulukiusauksen uhrit joutuvat pahimmassa tapauksessa myös opettajien uhreiksi. Esimerkiksi näyttelijätär Evan Rachel Wood joutui teini-ikäisenä opettajiensa kiusaamaksi. Opettajat olivat kateellisia tähden julkisuudesta ja haukkuivat tätä muun muuassa pinnalliseksi kakaraksi.

Nyt Yhdysvalloissa on ilmennyt törkeä tapaus, missä opettajat ovat koulukiusanneet 14-vuotiasta teinityttöä. Kaksi naisopettajaa nimittäin soittivat opiskelijalle muun muuassa ilkeän puhelun, jossa he haukkuivat tätä. 30-vuotias Christy Wilt ja 46-vuotias Kelly Chaffins jäivät kiinni kiusaamisesta, kun tytön vanhemmat onnistuivat nauhoittamaan puhelun.

The Daily Mail -sivuston mukaan naisopettajat olivat haukkuneet tyttöä muun muuassa valehtelijaksi ja tyhmäksi. He myös kehottivat teiniä kuntoilemaan juoksumatolla, jotta hän pudottaisi painoaan. Opettajat myös sanoivat tytölle, ettei kukaan pidä hänestä. Tyttö kertoi WBNS-televisiokanavalle haukkujen satuttaneen häntä.

– Haluatko tehdä jotain tuolle mahallesi? Ilmeisesti et, koska istut vain kotona ja toljotat televisiota kuin laiskimus. Ei ihme, että kukaan ei pidä sinusta, opettajat haukkuivat The Daily Mail -sivuston mukaan.

Kelly Chaffins sai heti potkut asian tultua ilmi, mutta toinen naisopettaja saa jatkaa työtään koulussa. Viranomaisten mukaan Christy Wilt ei ollut kiusannut tyttöä yhtä törkeästi kuin kollegansa. Perheen asianajaja onkin kauhuissaan siitä, että opettaja sai pitää työpaikkansa tapauksen jälkeen. Perhe sai 300.000 dollarin korvaukset.