X Factor -skandaaali: Frankie Cocozza diskattiin päihdesekoilun takia

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Britanniassa julkkikseksi X Factor -ohjelman myötä noussut Frankie Cocozza on aiheuttanut pahennusta päihdesekoiluillaan. Nuori laulaja nousi aiemmin tällä viikolla otsikoihin, kun hän vietti viinanhuuruisen bileillan kahden blondin kanssa ja tuli kuvauspaikalle suoraan bileistä.

Nyt 18-vuotiaan X Factor -suosikin kerrotaan saaneen potkut ohjelmasta. Räväkkä nuorukainen potkittiin pellolle, kun tuotantoyhtiö sai kuulla tämän rajusta biletyksestä. Cocozzan kerrottiin bilettäneen viikonloppuna asunnollaan ja hänen väitettiin muun muuassa käyttäneen kokaiinia.

Kohupopparin kanssa bilettänyt 19-vuotias Becca Hills kertoi viinanhuuruisesta illastaan The Sun -sivustolle. Nainen kertoi, ettei ollut itse käyttänyt huumeita. Hills ei kuitenkaan nähnyt tai voinut todistaa sitä, vetikö Cocozza bileissä kokaiinia. Blondi myös muhinoi laulajan kanssa, mutta kertoi yksityiskohtien olevan liian noloja julkisuuteen kerrottavaksi.

– En koskaan halunnut, että Frankie joutuu vaikeuksiin. Hän vaikutti mukavalta tyypiltä, joka tykkää juoda alkoholia, Hills kertoi The Sun -sivuston mukaan.

Frankie Cocozza saapui äskettäin huonossa kunnossa ja massiivisessa krapulassa X Factor -tuomareiden eteen. Frankie ei ollut ehtinyt edes vaihtaa vaatteitaan, koska hän palasi baarireissulta vasta aamukahdeksalta. Laulaja sai jo kilpailun alkuvaiheessa villin pojan maineen ja hän kertoi ennen koelauluja muun muuassa haaveilevansa kuuluisuudesta. Frankie vitsaili myös osallistuneensa kilpailuun vain tyttöjen takia.