Raha-automaattiyhdistys RAY nousi viime kuussa otsikoihin, kun se onnistui suututtamaan pokeripelaajat ja -mediat. RAY antoi järjestämäänsä Helsinki Freezeout -turnaukseen porttikiellon muille pokerimedioille. Esimerkiksi Pokeritieto raportoi, että sitä ei päästetä paikalle raportoimaan kisan kulkua.
Nyt Ilta-Sanomat uutisoi poikkeuksellisista epäilyistä tämä viikonloppuna järjestetyn turnauksen lopputuloksessa. Turnauksen nimittäin voitti Raha-automaattoyhdistyksen työntekijä, joka sai voitostaan 6.520 euroa. Katso tulokset tästä. Pelaajat ovat hämmentyneet jo pelkästään siitä, että järjestävän organisaation henkilökunta yleensäkin sai osallistua kilpailuun. RAY:n edustaja kuitenkin kiisti pelaajien epäilyt vilunkipelistä.
– Kasinolla töissä olevat ja RAY:n nettiyksikössä työskentelevät eivät saa pelata kasinolla. Tämä kyseinen henkilö ei kuulu kumpaankaan joukkoon, yhdistyksen pokeripelipäällikkö Jussi Hietaranta kertoi Ilta-Sanomille.
Taannoin RAY sai lokaa niskaansa myös sosiaalisessa mediassa vedettyään kaiken tukensa Hope ry. -yhdistykseltä, joka auttaa vapaaehtoisvoimin vähäosaisia lapsia ja lapsiperheitä. Hope ry:n tapauksessa kansalaiset eivät jääneet katsomaan toimettomana vierestä, sillä esimerkiksi Facebookissa levisi vetoomus lahjoittaa järjestölle varoja. Lahjoituksia voi tehdä yhdistyksen verkkosivuilla tämän linkin kautta.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.