Verkossa nähdään aika ajoin valokuvia erikoisista pysäköinneistä. Mukana on joskus myös hämmentäviä tilanteita, joissa parkkeeraaja on esimerkiksi onnistunut ”pysäköimään” henkilöautonsa katolleen.
Nyt erään amerikkalaisen naisen parkkisähläys on tallentunut kameroille. Heidi Lynn Ivy Tatko -niminen nainen ei nimittäin onnistunut pysäköimään sulavasti autoaan kotipihansa muutaman metrin pituiselle ajoväylälle. Katso kuvat tästä.
Nainen nimittäin törmäsi parkkeerauksen yhteydessä etupihansa palmuun, minkä jälkeen hänen autonsa lensi katolleen autotallin eteen. The Daily Mail -lehden mukaan nainen oli ollut autoa ajaessaan ja onnettomuuden aikaan ”vihaisella päällä”. Tatko kuitenkin selvisi rajusta parkkeerauksestaan ehjin nahoin.