Nykyinen kauneusihanne suosii jopa sairaalloisen laihoja naisia, mutta viime vuosina esimerkiksi Kate Upton on osoittanut hieman pyöreämpienkin menestyvän. Nyt Hollannissa on noussut kohu tapauksesta, jossa Huippumalli haussa -kilpailun voittaja on saanut potkut mallitoimistosta.
Vuonna 2008 suositun televisiokilpailun voittanut Ananda Marchildon sai voittonsa myötä mallisopimuksen Elite-mallitoimiston kanssa. Nyt hän on saanut yllättäen toimistosta potkut, joiden perusteeksi mallitoimisto ilmoitti mallin lihavuuden. Hänellä oli nimittäin liian leveä lantio.
Nyt Ananda Marchildon on haastanut Elite-mallitoimiston oikeuteen ja väittää toimiston maksaneen hänelle 75.000 euron sopimuksesta ainoastaan 10.000 euroa. Toimiston mukaan palkkaa ei herunut, koska Marchildonin lantion ympärysmitta oli liian suuri. Se olisi saanut olla korkeintaan 89,9 senttiä. Asiasta uutisoineen Grazia-lehden mukaan eurooppalaisten naisten keskiarvo on 102,9 senttiä. Oikeudenkäynti järjestetään ensi kuussa.