Yhdysvalloissa tuomioistuimet ovat tunnetusti jakaneet joskus hyvinkin epämääräisiä tuomioita, mutta nyt eräs tapaus on noussut aivan omaan luokkaansa. Tuomari nimittäin tuomitsi aviomiehen viemään vaimonsa treffeille ja pariskunnan sopimaan riitansa keskenään.
Floridalainen tuomari John Hurley oli joutunut ratkomaan Joseph Brayn ja tämän Sonja-vaimon riitaa oikeussalissa. Vaimon mukaan mies oli käynyt häneen käsiksi, joten hän oli vienyt asian oikeuteen. Mies oli kaiken lisäksi unohtanut onnitella häntä syntymäpäivänä. Tuomarin mielestä rikkeet olivat niin vähäisiä, että pariskunnan tuli sopia ne keskenään.
Tuomari määräsi miehen ostamaan vaimolle kukkia ja tarjoamaan illallisen Red Lobster -ravintolassa sekä viemään vaimon keilaamaan treffien päätteeksi. Lisäksi aviopari määrättiin osallistumaan pariterapiaan yhteisen romanttisen iltansa jälkeen. Mikäli aviomies ei suostu noudattamaan tuomiota viikon sisällä, voidaan hänet vangita.
Vuonna 2008 eräs tuomari määräsi autostereoita täysillä luukuttaneen hiphop-nuorukaisen kuuntelemaan 20 tunnin ajan klassista musiikkia.