Deittipalvelujen käyttäjät voivat joskus kokea karvaan pettymyksen, jos joutuu esimerkiksi valenimellä esiintyvän nettihuijarin uhriksi. Nyt eräs rakkautta verkosta etsinyt britannialainen nainen on menettänyt kaikki säästörahansa nettihuijarille.
59-vuotias Vicky Fowkes tapasi John Hawkins -nimisen miehen deittipalvelun kautta. Naisen mukaan mies oli kertonut omistavansa menestyneen yrityksen Nigeriassa ja asuvan silloin tällöin Britanniassa. Mies oli myös lähettänyt naiselle itsestään kuvia, joissa mies näytti ”hyvännäköiseltä viisikymppiseltä mieheltä”.
Vicky oli myös keskustellut useaan kertaan afrikkalaisella aksentilla puhuneen miehen kanssa puhelimessa. Naisen mukaan hänelle kehittyi voimakkaita tunteita miestä kohtaan neljän kuukauden nettisuhteen aikana. Nettihuijariksi osoittautunut mies huijasi suhteen aikana naiselta peräti 40.000 puntaa eli noin 50.000 euroa.
Vickyn mukaan mies väitti, ettei hän pääse matkustamaan Nigeriasta Britanniaan maksamattomien veromaksujen takia. Tämän jälkeen mies oli pyytänyt täysin ihastunutta Vickyä auttamaan häntä maksujen maksamisessa. Vicky tajusi joutuneensa huijauksen kohteeksi, kun poliisit tulivat hänen kotiovelleen eräänä iltana.
– Olin täysin miehen pauloissa. Pidän itseäni älykkäänä ihmisenä, joten olen todella nolostunut ja vihainen koko jutusta, Vicky kertoi The Daily Mail -lehdelle.