Erektiot huolettavat nuorta näyttelijälupausta

Viihdeuutiset · Kirjoittaja: , toimittaja

Seksikkäiden naisnäyttelijöiden suutelemisen luulisi olevan jokaisen miehen unelma, mutta poikkeuksiakin löytyy. Slummien miljonääri -elokuvan nuori miestähti Dev Patel kokee nimittäin muhinoimiskohtaukset ahdistaviksi.

21-vuotiaan miehen on omien sanojensa mukaan vaikea hallita normaaleja ruumiillisia reaktioitaan tilanteeseen, kuten esimerkiksi erektiotaan. Brittiläis-intialaiseen perheeseen syntynyt Patel kuvaa nyt seuraavaa elokuvaansa The Best Exotic Marigold Hotel, jossa hän suutelee vastanäyttelijäänsä Tena Desaeta.

– Suutelu- ja seksikohtaukset ovat todella outoja, ne hermostuttavat niin paljon. Sitä vain miettii, että mitä jos saan erektion. Lyönkö itseäni palleille? tähti kertoo Bang Showbiz -sivustolle.

Patelin luulisi saaneen suudelmiin harjoitusapua entiseltä valkokangas-lemmityltään ja nykyiseltä tyttöystävältään Freida Pintolta, jonka tähti tapasi Slummien miljonääri -elokuvan kuvauksissa. Pinto ja Patel ovat pitäneet yhtä vuodesta 2008. Patel ottikin kertomansa mukaan rakkaaltaan vinkkejä tulevan roolinsa aksentin suhteen.