Pikkulapsi itki lentokoneessa – koko perhe poistettiin

Matkailu Ohhoh! · Neea Jokinen

Viime kuukausina monet amerikkalaiset lentoyhtiöt ovat nousseet otsikoihin, kun ne ovat poistaneet matkustajia lennoiltaan toinen toistaan erikoisimmista syistä. Tuoreessa muistissa ovat esimerkiksi tapaukset, joissa nuori mies poistettiin lennolta liian löysien housujen ja televisiotähti lesbosuudelman takia.

Nyt lista on saanut jälleen jatkoa, sillä eräs perhe on saanut lähtöpassit JetBlue-lentoyhtiön lennolta hieman erikoisen syyn takia. Kaikki paljon matkustavat tietävät, että itkevä lapsi on pahinta mahdollista matkaseuraa. Nyt kaksivuotias Natalie-tyttö oli saanut lentokoneen matkustamossa ennen lentoon lähtemistä itkukohtauksen, jonka takia koko perhe poistettiin lentokoneesta.

Taaperon Colette-äidin mukaan hän yritti kaikkensa, jotta hän saisi rauhoitettua itkevän ja kiukuttelevan tyttärensä. Lentohenkilökunta kuitenkin päätti, ettei kone voi lähteä lentoon taaperon kiukuttelemisen takia. Turks- ja Caicossaarilla lomalla ollut perhe jätettiinkin lomakohteeseen, josta he joutuivat vuokraamaan hotellihuoneen 2.000 dollarilla.

– Emme olleet vihaisia tai humalassa. Meillä oli vaan vaikeuksia kiukuttelevan lapsemme kanssa. Olisin toivonut, että lentohenkilökunta olisi suhtautunut asiaan toisin, Colette Vieau kertoi The Daily Mail -lehdelle.