Ammatinvalinta kohdalleen: 22-vuotias tienaa 35 miljoonaa vuodessa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Supersuosittu laulajatar Taylor Swift yllätti äskettäin miespuolisen faninsa pyytämällä tätä kavaljeerikseen American Country Music -palkintogaalaan. Leukemiaa sairastava 18-vuotias Kevin McGuire vastasikin myöntävästi supertähden treffikutsuun.

Brittinäyttelijä Eddie Redmaynesta eronnut laulajatar bongattiin äskettäin intiimeillä treffeillä futistähti Tim Tebowin kanssa. Silminnäkijöiden mukaan nuoret tähdet viettivät treffi-illan Los Angelesissa Toscanova-ravintolassa. Nyt deittailusta nauttiva tähti on kohonnut vuoden 2011 eniten tienanneeksi artistiksi.

Kiertue- ja albumimyynnin sekä julkaisusta saatavien rojaltien perusteella laulaja teki enemmän rahaa kuin kukaan muu muusikko viime vuonna. Swift tienasi kunnioitettavat 35 miljoonaa dollaria. Billboardin kuuluisalla listalla laulaja ohitti muun muassa U2-yhtyeen, Kenny Chesneyn, Lady Gagan, Lil Waynen, Bon Jovin, Celine Dionin ja Adelen.

Taylor Swift julkaisi vuonna 2010 neljännen albuminsa Speak Now. Laulajan tuorein albumi on ollut kriitikoiden ja kuuntelijoiden ylistämä, sillä tähti on kirjoittanut levyn jokaisen kappaleen itse. Swift on aiemmin seurustellut muun muuassa Taylor Lautnerin, Jake Gyllenhaalin, John Mayerin ja Joe Jonaksen kanssa. Jonasin kerrottiin taannoin jättäneen Swiftin 27 sekunnin pituisella puhelinsoitolla.