Tältä Annalynne McCord näyttää ilman meikkikerrosta

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Nuori näyttelijätär AnnaLynne McCord nousi kuuluisaksi 90210-nuorisosarjan menestyksen myötä. Nykyään kaunotar onkin Hollywoodin seuratuimpia tähtiä ja pysyttelee tiiviisti otsikoissa esimerkiksi bikinikuvien merkeissä.

Nyt 24-vuotias AnnaLynne McCord on julkaissut Twitter-blogissaan kuvan, jossa hänet nähdään täysin meikittä. Näyttelijätär nimittäin halusi muistuttaa faneilleen meikittömällä kuvallaan, ettei kukaan ole täydellinen. Tähden kasvoissa näkyy muutamia näppylöitä, mutta ne eivät neitokaista haittaa.

– Heräsin tänä aamuna ja päätin, että en halua olla osa Hollywoodin täydellisyys-vaatimusta. En ole täydellinen ja se sopii minulle! AnnaLynne McCord kirjoitti Twitter-blogissaan.

Atlantassa varttunut AnnaLynne McCord on urallaan nähty muiden muassa televisiosarjoissa Ruma Betty, O.C., CSI Miami ja Muodon vuoksi. Parhaillaan hän siis tähdittää myös Beverly Hills 90210 -sarjan uudelleen lämmiteltyä versiota. AnnaLynne näyttelee suositussa televisiosarjassa koulun kuningatarta Naomia. Tähden suhdekiemuroita on myös seurattu tiiviisti viihdelehdissä. Hän on muun muuassa deittaillut Twilight-tähti Kellan Lutzin kanssa. Nykyään hän viihtyy Pako-sarjasta tutun Dominic Purcellin käsipuolessa.