Lara Stonen koiralle ravintolassa 45 euron pihviannos

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Supermalli Lara Stone on ollut suhteellisen vähän kohuotsikoissa, mutta hänet on nähty useaan otteeseen nakuilemassa muiden mallikaunottarien kanssa. Brittitähti Daisy Lowe kertoi äskettäin haastattelussa olevansa kateellinen Lara Stonen massiivisista rinnoista.

Nyt 28-vuotiaan Lara Stonen uutisoitiin saaneen aviomiehensä David Walliamsin kanssa paheksuvia katseita luksusravintolassa. Pariskunta oli nimittäin ottanut Bert-nimisen koiranpentunsa mukaan ravintolaillalliselle. Silminnäkijöiden mukaan koiranpennulle oli muun muuassa varattu oma tuoli pariskunnan pöytään.

Hemmoteltu koiranpentu oli saanut myös mineraalivettä ja 35 punnan, eli noin 45 euron arvoisen pihviannoksen. Erään ravintolassa ruokailleen asiakkaan mukaan aviopari nautti ruokailustaan ravintolan patiolla. Lähde kertoi Daily Mirror -lehdelle, että kyseinen ravintola on tottunut erikoisjärjestelyjä vaativiin julkkistähtiin.

Hollantilaissyntyinen Lara Stone sai ensimmäisen mallisopimuksen jo kaksitoistavuotiaana. Kolme vuotta myöhemmin hän osallistui Elite Model Look -mallikilpailuun, josta mallitoimiston johto bongasi hänet Eliten listoille. Laran ura lähti kuitenkin varsinaiseen kiitoon vasta vuonna 2006, kun hänet kiinnitettiin Givenchyn mainoskasvoksi. Sittemmin hän on poseerannut lähes kaikkien kuviteltavissa olevien muotimerkkien näytöksissä.

Uusimmat