Erin myynyt Hunningolla-levyllään kultaa: ”Vetää aika hiljaiseksi”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Nylon Beatista aikoinaan tunnetuksi tulleen Erinin sooloalbumi Hunningolla on ylittänyt platinalevyrajan. Vuosi sitten julkaistua levyä on myyty jo yli 30.000 kappaletta. Albumilta on julkaistu neljä singleä, jotka ovat kaikki saaneet radiosoittoa.

Tuorein single On elämä laina on parhaillaan Suomen radioiden soitetuimpien kappaleiden joukossa. Muista menestyksekkäitä singlejä ovat olleet Vanha nainen hunningolla, Popeda ja Vanha sydän. Irlannista inspiraatiota hakenut Erin on itse vastannut esikoissooloalbuminsa sävellyksistä ja lyriikoista.

– Kyllähän tälläinen vetää aika hiljaiseksi. Vuosi sitten toivoin, että albumi myisi sen verran, että pääsemme bändin kanssa keikoille. Olen äärimmäisen kiitollinen, että ihmiset ovat kokeneet musiikkini omakseen, Erin iloitsee.

Erinin kesä kuluu keikkaillessa. Kesäkiertue starttaa huomenna torstaina 7. kesäkuuta Helsingin Tavastialta.

Kesän keikat:

07.06. Helsinki, Tavastia



08.06. Hämeenlinna, Viihdekeskus/Iskelmäbaari



09.06. Ylivieskan jäähalli



12.06. Helsinki, Radio Aalto kesäkonsertti



15.06. Oulu, Ravintola Rauhalan Patio



16.06. Utajärvi, Untorock



23.06. Himos, Juhannusfestarit



29.06. Riihimäki, Riihimäkirock



30.06. Himos, Iskelmäfestivaalit



04.07. Imatra, Osmos Cosmos Bar



05.07. Kuopio, Viinijuhlat



14.07. Tammerfest



14.07. Saarijärvi, Kirmot



18.07. Kiuruvesi, Iskelmäviikko



19.07. Heinävesi, Tulenliekki



20.07. Kellokosken kesäsoitto



21.07. Mikkelin Urheilupuisto



27.07. Valkeakoski, Työväen musiikkitapahtuma



28.07. Seinäjoen Vauhtiajot



03.08. Espoo, Amarillo



04.08. Eura, Sieravuori



17.08. Vantaa, Tulisuudelma



18.08. Ylöjärvi, Ylisfestarit



25.08. Oulu, Merioulun Kesäteatteri



28.08. Helsinki