2 000 koiran kilpailu ei mennyt ihan maaliin – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ihmisille järjestetään vuosittain valtava määrä erilaisia urheilu- ja kuntokilpailuja, mutta harvemmin ihmiset pääsevät kisailemaan yhdessä lemmikkiensä kanssa. Nyt Yhdysvaltojen Seattlessa on järjestetty ihmisten ja koirien yhteinen juoksukilpailu.

Kyseessä oli hyväntekeväisyystempaus, jossa Seattlen Seward Parkiin oli saapunut kisailemaan yli 2.000 koiraa ja niiden omistajaa. Vuosittaisella kilpailulla kerättiin varoja kaupungin eläinsuojalle jo 13. kerran.

Aivan kaikki koirat eivät kuitenkaan jaksaneet juosta puiston ympäri, sillä osa nelijalkaisista lemmikeistä jouduttiin kantamaan maaliin. Niiden isännät ja emännät saivat siis tupla-annoksen kuntoilua. Kuvan koira ei ole loukkaantunut, vaan ainoastaan väsynyt.