Rihanna sairastaa narsistista persoonallisuushäiriötä?

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Poptähti Rihanna on joutunut kuluneen vuoden aikana jo useamman kerran negatiivisiin uutisotsikoihin muun muuassa huumesekoiluidensa merkeissä. Rihannan lääkäreiden huhuttiin taannoin olevan huolissaan laulajan terveydestä, sillä hänen päihdekäyttönsä uskotaan riistäytyneen käsistä.

Nyt 24-vuotiaan poptähden väitetään kärsivän narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Psykologi Jo Hemmings uskoo, että Rihannan arvaamaton käytös johtuu kyseisestä psyykkisestä sairaudesta. Psykologin mukaan oireita ovat muun muuassa omahyväisyys ja jatkuva ihailun tarve, jota Rihanna toivoo saavansa esimerkiksi alastonkuvillaan.

Poptähden ystävien mukaan Rihanna on palanut loppuun niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla. Laulajan väitetään olevan todella uupunut ja eksyksissä. Ystävät toivovat, että stressaantunut Rihanna pitäisi pitkän loman työelämästään.

– Rihanna on hermoromahduksen partaalla. Hän on fyysisesti ja henkisesti aivan loppu, eikä hänen elämänsä ole raiteillaan. Rihanna tarvitsee apua ja lomaa, ystävä paljasti Daily Star -lehdelle.

Rihanna rankattiin toukokuussa maailman neljänneksi vaikutusvaltaisimmaksi julkkikseksi Forbes-talouslehden listauksessa. Hänet nähdään paraikaa valkokankaalla Battleship-elokuvassa, jota hän on markkinoinut ahkerasti maailmalla. Rihanna nähdään myös The Fast and the Furious 6 -elokuvassa, joka saa ensi-iltansa vuonna 2013.