Miesten hedelmättömyyteen löytyi yllättäviä syitä – uskomukset uusiksi?

Lifestyle · Anna Poikkimäki

Viime vuosina on tehty erinäisiä tutkimuksia, joiden mukaan tupakointi ja alkoholin käyttö aiheuttaisivat miehillä hedelmättömyyttä. Ask Men -sivuston mukaan nyt on kuitenkin tehty uusi tutkimus, joka on toista mieltä.

Uusimman tutkimuksen mukaan miesten hedelmättömyydestä on vielä paljon opittavaa. Tutkijat pyrkivät kartoittamaan syitä, jotka vaikuttavat sperman laatuun. Tupakka ja alkoholi eivät nousseet tutkimuksessa tärkeiksi tekijöiksi, sen sijaan tulokset nostivat esille paljon vähäpätöisempinä pidettyjä seikkoja.

Tutkimuksessa 2.200 miehen spermaa tutkittiin 14 eri hedelmöitysklinikalla. Miehet täyttivät kyselyn elämäntyylistään, ja antoivat myös spermanäytteen. Kyselyn tuloksia verrattiin lopulta spermojen siittiöpitoisuuksiin.

Tutkimuksen mukaan miehillä oli usein alhainen siittiömäärä spermassaan kokemansa kivesleikkauksen jälkeen. Ruumiillista työtä tekevillä miehillä ja boksereita käyttävillä kaksilahkeisilla sperma oli myös usein heikompaa. Miehet, jotka olivat aiemmin siittäneet lapsia, saivat myös alhaisemmat tulokset vertailussa. Tutkijat yllättyivät, että niin sanotuilla huonoilla elämäntavoilla ei ollut kovin suurta vaikutusta testattavien sperman laatuun.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat